Häiriökäyttäytyminen taloyhtiössä – voiko taloyhtiön hallitus puuttua?

Naapuri soittaa jatkuvasti musiikkia myöhään yölle, toisen koira haukkuu lakkaamatta, kolmas pitää niin kovaäänisiä juhlia, että koko talo valvoo. Erilaisia häiriötilanteita on monenlaisia, mutta miten hallitus voisi puuttua niihin?

Häiriökäyttäytyminen taloyhtiössä aiheuttaa päänvaivaa. Ensimmäisenä mietityttää, mitkä asiat tulkitaan häiriöiksi, mitkä taas normaaliin elämiseen liittyviksi asioiksi. Alkuun tuleekin arvioida, onko tilanne ylipäätään taloyhtiössä tapahtuvaa häiriökäyttäytymistä, johon voi puuttua. Jos hissi kolisee yöaikaan, naapurissa juhlistetaan uutta ylioppilasta, lapset leikkivät yläkerrassa tai naapuri käy yövuoronsa päätteeksi suihkussa, puhutaan normaaleista asumiseen ja elämiseen kuuluvista äänistä. Jos tilanne jatkuu pidempään tai kyse on tavalla tai toisella toistuvasta ongelmasta, on taloyhtiön mahdollista puuttua asiaan. Tärkeintä onkin, että hallituksen tietoon tullut tilanne ensin tutkitaan ja vasta sitten ryhdytään mahdollisiin toimenpiteisiin.

Suurin osa häiriötilanteista selviää puhumalla

Jos taloyhtiön hallitukselle ilmoitetaan häiriöstä, on ensimmäiseksi selvitettävä, mistä on kyse. Hallituksen jäsen tai puheenjohtaja voi olla suoraan yhteydessä häiriönaiheuttajaan ja selvittää, mitä on tapahtunut. Hyvin usein asia selviää jo yhdellä puhelinsoitolla. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki valitukset eivät ole totta tai edes häiriöksi määriteltäviä, joten tilanteen selvittäminen on ensisijaisen tärkeää. Jokainen tilanne on myös omanlaisensa, siksi tilanteet pitää tutkia aina yksittäisinä. Joskus asukas ei edes tiedä aiheuttaneensa haittaa naapureilleen – esimerkiksi koiranomistaja ei välttämättä tiedä, että hänen koiransa haukkuu päivisin.

Häiriökäyttäytyminen taloyhtiössä on asia, jonka selvittelyn hallitus voi ohjata myös isännöitsijälle; monesti se koetaan helpommaksi tavaksi edetä asiassa. Hoitipa asiaa sitten hallitus tai isännöitsijä, häiriötilanteisiin kannattaa tarttua ripeästi. Näin tilanne ei pääse eskaloitumaan ja samalla asukkaille annetaan viesti siitä, että taloyhtiö paitsi välittää myös tarvittaessa puuttuu aktiivisesti häiriöihin. On kuitenkin hyvä arvioida, milloin tilanteeseen puuttuu itse, milloin on tarpeen soittaa poliisi. Esimerkiksi epäillyt väkivaltatilanteet tai käsistä riistäytyneet juhlat on syytä jättää poliisin selvitettäviksi.

Taloyhtiön keinot häiriötilanteessa

Vaikka isännöitsijä hoitaisikin asiaa käytännössä, on kuitenkin hallituksen vastuulla, että tilanne selvitetään ja käsitellään. Isännöitsijä tietää, mitkä keinot taloyhtiöllä on käytettävissä ja esittelee ne hallitukselle.

Mikäli keskustelu häiriönaiheuttajan kanssa ei ole tuottanut toivottua tulosta, voidaan asianomaiselle osakkaalle antaa hallituksen kirjallinen varoitus, jossa mainitaan huoneiston haltuunoton mahdollisuudesta. Jos tilanne ei varoituksestakaan huolimatta korjaannu, voi taloyhtiö ottaa huoneiston haltuunsa. On kuitenkin hyvä huomioida, että huoneiston haltuunotto on äärimmäinen keino puuttua tilanteeseen, ja yhtiökokous tekee siitä lopullisen päätöksen. Huoneisto voidaan ottaa haltuun yhteensä kolmeksi vuodeksi.

Jotta äärimmäisiin keinoihin ei tarvitsisi turvautua, kannattaa taloyhtiössä tutustua naapureihin. Mitä enemmän ihmiset tuntevat toisiaan, sitä helpompi erilaisia erimielisyyksiä ja arjen ongelmatilanteita on ratkoa. Ehkä naapurin aamuyön suihku ei harmitakaan niin paljon, kun tietää hänen tekevän vaativaa vuorotyötä tai koiran satunnainen haukunta ei häiritse, jos tietää että naapurin koira on vasta pentu, joka opettelee yksinoloa.

 

Artikkelin asiantuntijana Realia Isännöinti Oy:n yksikönpäällikkö Anssi Aittasalmi.