Julkisivuremontti kannattaa toteuttaa ajoissa

Siisti julkisivu on taloyhtiön käyntikortti. Päätöksen julkisivuremontin aloittamisesta tekee yhtiökokous. Julkisivuremontti tulee vaikuttamaan jokapäiväiseen asumiseen, joten remontti vaatii hyvää ennakkosuunnittelua.

Kuten muutkin taloyhtiön korjaukset, julkisivuremontti tulee edullisemmaksi, kun se tehdään ajoissa. Lisäksi julkisivuremontin yhteyteen on mahdollista niputtaa muita korjaustöitä, kuten katon, ikkunoiden tai parvekkeiden uusimista. Kaikkien julkisivuihin liittyvien rakennusosien korjaaminen kerralla on helpompaa, ja näin myös ylimääräinen vaiva asukkaille saadaan minimoitua.

Tyypillinen julkisivujen korjausväli on materiaalista riippuen 25–45 vuotta. Varsinaisten peruskorjausten lisäksi tiheämmin, esimerkiksi 10–15 vuoden välein voi olla tarvetta esimerkiksi puuosien huoltomaalauksille.

Päätös julkisivuremontista tehdään yhtiökokouksessa. Varsinaista peruskorjausta edeltää tyypillisesti noin 1,5–2,5 vuoden mittainen valmistelutyö. Taloyhtiön hallitus tekee hankkeen aikana tarvittavat, hallituksen vastuulle kuuluvat päätökset. Ne perustuvat eri palveluntuottajien (kuten rakennuksen kuntotutkimuksesta vastaavan) ja asiantuntijoiden hallitukselle tuottamaan tietoon.

Julkisivuremontti vaatii monenlaista asiantuntijuutta

Kun julkisivuremontti on valmisteluvaiheessa kuntotutkija selvittää ensin julkisivun eri osien kunnon ja korjaustarpeen. Tehdyn kuntotarkastuksen perusteella hankesuunnittelija selvittää mahdolliset käytettävissä olevat korjausvaihtoehdot.

Hankesuunnittelun jälkeen edetään prosessissa tekniseen suunnitteluun, rakennuttamistehtäviin ja kilpailutukseen. Korjaussuunnittelijan tehtävänä on laatia hankesuunnittelun mukaiset tekniset suunnitelmat.

Varsinaisen julkisivuremontin ollessa käynnissä rakennustyön valvoja huolehtii siitä, että julkisivu-urakoitsija tekee työn sovitusti. Isännöitsijä pitää ohjaksia käsissään koko korjaushankkeen ajan kuntotutkimuksesta takuuajan päättymiseen. Isännöitsijän ydintehtäviä ovat taloyhtiön edun valvominen ja esimerkiksi hankkeen eri palveluntuottajien asianmukaisesta kilpailuttamisesta huolehtiminen. Rakennuskonsultti laatii urakan kaupalliset asiakirjat ja kilpailuttaa hankkeen urakoitsijat.

Kustannukset määräytyvät taloyhtiökohtaisesti

Julkisivuremontin kulut määräytyvät tapauskohtaisesti, ja riippuvat muun muassa korjattavan rakennuksen koosta, korjattavista rakennusosista ja tehtävistä toimenpiteistä. Kustannukset jakautuvat osakkaiden kesken yhtiöjärjestyksen mukaan, tyypillisesti suhteessa huoneistoneliöihin tai osakelukumäärään.

Toisin kuin esimerkiksi putkiremontissa, julkisivuremontissa korjaustoimet kohdistuvat pääosin asuntojen ulkopuolisiin osiin. Silti julkisivuremontti voi vaikuttaa asumismukavuuteen. Usein rakennus huputetaan telineiden sisään usean kuukauden ajaksi, jolloin luonnonvaloa ei pääse sisään yhtä paljon kuin normaalisti ja ikkunatuulettamiseen tulee rajoituksia.

Remontin asukasinfotilaisuuksia järjestetään tyypillisesti hankesuunnittelun päätteeksi ja ennen varsinaisen toteutusvaiheen alkua. Kutsut toimitetaan asukkaille ja osakkaille hyvissä ajoin, jotta mahdollisimman moni pääsee osallistumaan. Infotilaisuuksissa saa tärkeää tietoa muun muassa siitä, mitä toimenpiteitä korjaushankkeeseen kuuluu ja miten ne vaikuttavat jokapäiväiseen asumiseen.

Tutustu Retta Isännöinnin asiakastaloyhtiön julkisivuremonttiin TÄSTÄ >>

Muita ajankohtaisia vinkkejä osakkaille, hallituksen jäsenille ja asukkaille voit lukea TÄÄLLÄ>>