Kameravalvonta taloyhtiössä vaatii asukkaiden suostumuksen

Taloyhtiön valvontakamerat

Saako taloyhtiöön asentaa valvontakameran? Ota nämä asiat huomioon, kun suunnittelet kameravalvontaa. Kameravalvonta taloyhtiössä voi olla paikallaan, jos alueella esiintyy esimerkiksi ilkivaltaa tai varkauksia. Taloyhtiön valvontakamerat voivat lisätä asukkaiden turvallisuuden tunnetta, mutta valvontaa ei kuitenkaan voi toteuttaa ilman asukkaiden suostumusta. Onko kameravalvonta taloyhtiössä ajankohtaista? Huomioi nämä kuusi asiaa.

1.) Kameravalvonta taloyhtiössä vaatii luvan

Jos taloyhtiön yhteisiin tiloihin suunnitellaan kameravalvontaa, vaatii se luvan sekä osakkailta että vuokralaisilta. Yksimielinen suostumus tarvitaan aina silloin, kun kameravalvonta ulottuu kotirauhan suojaamiin paikkoihin, kuten porraskäytävään. Yhtiökokouksen enemmistöpäätös riittää silloin, kun kameravalvonta koskee taloyhtiön yleisiä piha-alueita, jätekatosta tai parkkipaikkaa. Kameravalvonnalla voidaan syyllistyä salakatseluun, kotirauhan häirintään tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Tämän takia on huolehdittava, että päätöksenteko ja tarvittavat luvat asukkailta on hoidettu asianmukaisesti.

2.) Valvontakamerat on sijoiteltava oikein

Kotirauha suojaa huoneistoja ja niiden välitöntä ympäristöä, joten ilman asukkaiden lupaa asennettu valvontakamera luokitellaan rikoslaissa salakatseluksi. Tästä johtuen taloyhtiön valvontakamerat tulee sijoitella niin, etteivät ne kuvaa yksittäisen asunnon tai kellarikomeron ovea kohti tai osakkaiden hallinnassa oleville parvekkeille, joita kotirauha suojaa.

3.) Kameravalvonnasta pitää ilmoittaa selkeästi

Taloyhtiön kameravalvonnasta on ilmoitettava näkyvästi esimerkiksi kyltein ja tarroin. Mikäli kameravalvonta on tallentavaa, on siitäkin ilmoitettava erikseen.

4.) Tallenteita on käsiteltävä lain vaatimalla tavalla

Kun kameravalvonnalla kerätään ja tallennetaan tietoa, muodostuu materiaalista henkilötietojen rekisteri, jonka käsittelyä säädellään henkilötietolailla. Henkilötiedoista on laadittava rekisteriseloste, joka on asukkaiden saatavilla. Henkilötietorekisterin tulee sisältää tiedot esimerkiksi siitä, mihin tarkoitukseen rekisteriä käytetään ja mihin sen sisältämiä tietoja luovutetaan.

5.) Osakas ei saa kuvata taloyhtiön yhteisiä tiloja

Asunto-osakeyhtiön osakas saa asentaa valvontakameran omaan kotiinsa, mutta yhteisiä tiloja ei osakaskaan saa videoida. Käytännössä se tarkoittaa, että osakkaan on oltava tarkkana esimerkiksi siitä, ettei hän kuvaa kotirauhan piiriin tai taloyhtiölle kuuluvia alueita, kuten rappukäytävää tai parkkipaikkaa.

6.) Valvontalaitteisto on hyvä hankkia ammattilaiselta

Valvontajärjestelmän voi hankkia itse, mutta järkevintä on kääntyä kameravalvontaan erikoistuneen ammattilaisen puoleen – näin valvontaa koskevat lait ja säädökset tulevat asianmukaisesti huomioitua.

Taloyhtiön kameravalvontaa koskevat vinkit antoi Realia Isännöinnin isännöitsijä Kaisa Manninen.