Kodin tuholaiset aiheuttavat monenlaista harmia

Kotiemme riesaksi saattaa ilmestyä inhottavia ötököitä. Muurahaiset, sokeritoukat, erilaiset kuoriaiset ja luteet ovat kodin tuholaisista yleisimpiä. Mitä pitää tehdä, jos havaitsee kotonaan kutsumattomia vieraita?

Kotien sisätiloihin asettuneet ötökät eivät välttämättä ole haitallisia, mutta yleensä varsin epämiellyttäviä seuralaisia. Kun kotona havaitsee viheliäisen ötökkävieraan, kannattaakin ihan ensimmäiseksi selvittää tarkemmin, mistä lajista on kyse. 

Kodin tuholaiset etsivät ravintoa ja mukavia olosuhteita

Kodin tuholaiset kulkeutuvat sisätiloihin yleensä ruuan, vaatteiden tai esimerkiksi käytettyjen huonekalujen mukana. Kutsumattomia vieraita saattaa kantaa mukanaan myös ulkomailta matkalaukussa tai muiden matkatavaroiden joukossa.

Muurahaiset saattavat eksyä sisätiloihin esimerkiksi ruuan houkuttelemina. Sokeritoukka viihtyy puolestaan lämpimässä ja kosteassa, joten pitkulaisen hyönteisen voi nähdä vilistämässä esimerkiksi kylpyhuoneessa. Turkiskuoriainen kulkeutuu sisätiloihin yleisimmin käytettyjen huonekalujen tai vaatteiden mukana. Yleensä ulkomaan matkoilta koteihin kulkeutuvat luteet ovat kenties kammoksutuimpia sisätilojen tuhoeläimiä: öisin liikkuvien ötököiden puremat aiheuttavat kutinaa iholle eikä sängyssä asusteleva lutikka ole muutenkaan kovin toivottu yövieras. 

Miten tuholaisista pääsee eroon?

Jos tuholaisia havaitsee seinien sisäpuolella, on asiasta syytä ilmoittaa viipymättä isännöitsijälle. Mitä nopeammin asiaan reagoidaan, sitä vähäisemmiksi myös haitat ja torjunnasta aiheutuvat kustannukset jäävät. 

Kodin tuholaiset hävitetään tehokkaimmin ammattilaisen avulla. Asukkaan riesaksi asettuneen tuholaisen hävittäminen on asukkaan vastuulla, mutta tuholaisongelmasta kannattaa siitä huolimatta ilmoittaa eteenpäin isännöintiin. Mikäli kodin tuholaiset temmeltävät talon rakenteissa, on niiden hävittäminenkin taloyhtiön vastuulla.

Tuholaisten hävittämistä helpompaa on silti huolellinen ennaltaehkäisy. Erityisesti ruokien säilytyksen kanssa on hyvä olla tarkkana. Kun ruokatavarat säilytetään kannellisissa purkeissa, eivät ne houkuttele kutsumattomia vieraitakaan. Myös matkatavaroiden kanssa kannattaa noudattaa huolellisuutta. Matkalla mukana olleet vaatteet ja muut tavarat on syytä pestä heti reissun jälkeen ja matkalaukku puhdistaa huolellisesti ennen sen varastointia. Käytettyinä hankitut tekstiilit ja huonekalut kannattaa aina pestä ja tarpeen mukaan myös käsitellä tuholaistorjuntaan tarkoitetulla aineella. Siisti koti pitää kodin tuholaiset helpommin loitolla, mutta tuhoeläimiä voi pesiytyä, vaikka koti kiiltelisikin puhtauttaan. Ei siis kannata aristella isännöitsijälle ilmoittamista, jos kotoa löytyy kutsumattomia tuholaisvieraita.

Artikkelin asiantuntijana toimi Retta Isännöinti Oy:n isännöitsijä Raija Kuusisto.