Putkiremontti on sijoitus tulevaan

Putkiremontti on yksi taloyhtiön suurimmista hankkeista ja se toteutetaan kiinteistöstä riippuen yleensä noin 50 vuoden välein. Hanke vaatii budjetoinnin lisäksi huolellista suunnittelua ja tiivistä yhteistyötä urakoitsijan, isännöitsijän, hallituksen ja osakkaiden välillä.

Putkiremontin tarve kannattaa selvittää ajoissa kuntotutkimuksella, joka olisi hyvä tehdä viimeistään silloin, kun kiinteistö alkaa tulla 40 vuoden ikään. Tutkimus voidaan tehdä huomattavasti aiemminkin, jos siihen on ilmennyt erityinen syy. Tällä hetkellä putkiremontteja tehdään pääasiassa 1960-luvun rakennuksiin, mutta painopiste on siirtymässä jo 70-luvulla rakennettuihin kiinteistöihin.

Putkiremonttihankkeen aloitus perustuu aina kuntotutkimuksessa todetulle tarpeelle. Mikäli tutkimusta ei ole tehty ennakoiden, tarve saatetaan pahimmassa tapauksessa todeta vasta silloin, kun putket jo vuotavat. Nykyisin isännöitsijä ja hallituksen jäsenet ovat erinomaisesti perillä rakennusten kunnosta ja ennakoivan kuntotutkimuksen arvo ymmärretään hyvin. Kuntotutkimuksessa ilmenneet perusteet putkiremontin tarpeelle esitetään yhtiökokouksessa, jossa päätetään hankkeen suunnittelun käynnistämisestä. Päätöksen jälkeen seuraava askel on huolellinen hankesuunnittelu.

Näin putkiremonttihanke käynnistyy

Hallituksen ja isännöitsijän apuna on suurimmissa hankkeissa suunnittelijoita ja rakennuttajakonsultti, jonka tehtävänä on laatia urakan kilpailutusasiakirjat yhtiön päätösten, laadittujen suunnitelmien ja tahtotilan pohjalta. Kun urakkatarjoukset on saatu, ne esitellään yhdessä tarjousvertailujen kanssa hallitukselle ja isännöitsijälle. Tämän jälkeen päätetään, ketkä urakoitsijoista kutsutaan jatkoneuvotteluihin.

Näihin neuvotteluihin osallistuu tyypillisesti taloyhtiön hallitus, isännöitsijä, tekninen isännöitsijä, rakennuttajakonsultti, urakoitsijan edustajat ja suunnittelijat. Neuvottelussa varmistetaan, että kaikki osapuolet ymmärtävät hankkeen ja sen sisällön samalla tavalla.

Miten putkiremontti tehdään ja mitä se maksaa?

Putkiremontti voidaan tehdä joko uusimalla viemärit kokonaan tai sukittamalla vanhat viemärit sisäpuolelta. Menetelmät voidaan myös yhdistää, jolloin osa viemäreistä sukitetaan ja osa uusitaan täysin. Sukituksen edellytyksenä on, että vanhat viemärit ovat vielä kohtuullisessa kunnossa, jotta ne kestävät sukitusta edeltävän, mekaanisen puhdistuksen aiheuttaman voimakkaan rasituksen. Sukitusvaihtoehtoa onkin syytä miettiä 5-10 vuotta ennen kuin viemärien uusiminen on ajankohtaista.

Käyttövesijohdot on käytännössä uusittava, kun ne tulevat käyttöikänsä päähän. Omaan taloyhtiöön parhaiten soveltuva tekniikka selviää huolellisen hankevalmistelun kautta. Hankesuunnittelun yhteydessä määritellään vaihtoehtoiset korjaustavat, kustannukset, hyödyt ja riskit.

Putkiremontin hintaan vaikuttaa eniten hankkeen sisältö eli kaikki se, mitä yhtiö päättää putkiremontin yhteydessä korjata. Putkiremontti jää harvoin ainoastaan pelkkiin vesijohtoihin ja viemäreihin, vaan samalla kunnostetaan myös muita ikääntyneen yhtiön rakenteita ja järjestelmiä, kuten huoneistojen märkätiloja, yhteisiä saunatiloja, ilmanvaihtoa ja lämmitysjärjestelmää.

Lopullinen urakkahinta määräytyy kilpailutuksen kautta saatavilla urakkatarjouksilla. Myös yleinen markkina- ja taloustilanne vaikuttavat kustannustasoon. Yhtiölle tulee kustannuksia urakoinnin lisäksi myös hankkeen valmistelusta, hanke- ja korjaussuunnittelusta, rakennuttamistoimista ja korjaustyön valvonnan järjestämisestä.

Näin putkiremontti vaikuttaa asumiseen

Putkiremontin kesto riippuu sen sisällön laajuudesta. Täysimittainen putkiremontti, jossa uusitaan koko kylpyhuone, kestää yhdessä huoneistossa keskimäärin 2-3 kuukautta. Asunnossa voi yleensä asua putkiremontin aikana, joskin se voi olla asukkaalle epämukavaa. Mikäli rakennuksessa joudutaan tekemään laajoja asbestitöitä, joutuvat asukkaat etsimään tilapäismajoituksen. Yhtiöön voidaan tarvittaessa järjestää wc- ja peseytymistila ja tiskausmahdollisuus asukkaiden käytettäväksi.

Putkiremontin aikana on tärkeää viestiä asukkaille mahdollisimman avoimesti remontin etenemisestä ja vaikutuksista asumiseen. Yhteiset infotilaisuudet, joissa kuvaillaan tarkasti remontin vaiheet, korjaustarpeet ja kustannukset asukkaalle, kannattaa järjestää hyvissä ajoin etukäteen.

Miten putkiremontti vaikuttaa asuntojen hintoihin? Lue vastaus TÄÄLLÄ>

Heräsikö kysymyksiä putkiremonteista? Paikkakuntasi Retta Isännöitsijän löydät TÄÄLTÄ.

Lisää asunto-osakeyhtiölaista ja yhtiöjärjestyksestä löydät TÄÄLTÄ.