Tutkimus: Joka neljäs taloyhtiön osakas tuntee oman taloyhtiönsä talouden heikosti

Suurin osa suomalaisten taloyhtiöiden osakkaista kokee tuntevansa oman taloyhtiönsä taloudellisen tilanteen vähintään melko hyvin. Joka neljäs (23 %) osakkaista ei kuitenkaan tiedä, onko omalla taloyhtiöllä lainaa tai mitkä ovat oman taloyhtiön suurimmat menoerät. Tiedot selviävät Retta Isännöinnin IRO Researchillä teettämästä Tuhat suomalaista -tutkimuksesta.

Ilahduttavaa tutkimustuloksissa on se, että tutkimuksen mukaan valtaosa asunto-osakeyhtiöiden osakkaista kokee tuntevansa oman yhtiönsä taloudellisen tilanteen joko hyvin tai melko hyvin (72 %). Samaan aikaan kuitenkin lähes neljännes (23 %) asunto-osakeyhtiöiden osakkaista sanoo, ettei tiedä, mitkä ovat oman taloyhtiön suurimmat menoerät ja 17 % ilmoittaa, ettei osallistu yhtiökokouksiin tai seuraa taloyhtiönsä päätöksentekoa”, Retta Isännöinnin liiketoimintajohtaja Veli Huotari sanoo.

Tutkimuksessa 24 % vastaajista ilmoitti tuntevansa oman taloyhtiönsä taloudellisen tilanteen huonosti. Osakkailta kysyttiin myös, onko heidän omalla taloyhtiöllään lainaa. Lähes neljännes (23 %) osakkaista ei osannut sanoa, onko heidän taloyhtiöllään lainaa. Erityisen suurta epätietoisuus oli nuorten aikuisten (alle 34-vuotiaiden) keskuudessa.

Nuorilla heikoimmat tiedot taloyhtiön menoeristä

Mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä heikommin tunnettiin myös taloyhtiön suurimmat menoerät: alle 24-vuotiaista 86 % ja 25–34-vuotiaista 42 % ei tunne taloyhtiönsä merkittävimpiä kulueriä. Sen sijaan yli 65-vuotiaista osakkaista 82 % kertoo tuntevansa taloyhtiönsä suurimmat menoerät.

”Arkikokemus taloyhtiöistä osoittaa, että vanhemmat ikäryhmät ovat usein nuoria aktiivisempia esimerkiksi kuulumaan taloyhtiön hallitukseen sekä osallistumaan päätöksentekoon taloyhtiössä. Hallitusten ja isännöintitoimijoiden pitäisi löytää yhdessä keinoja innostaa kaikenikäisiä osakkaita mukaan taloyhtiön päätöksentekoon”, Veli Huotari sanoo.

Vain runsas kolmannes osakkaista seuraa taloyhtiönsä päätöksentekoa aktiivisesti

Tutkimuksen mukaan vain reilu kolmannes (35 %) osakkaista seuraa aktiivisesti oman taloyhtiönsä päätöksentekoa osallistumalla yhtiökokouksiin sekä tutustumalla osakkaille jaettaviin materiaaleihin. Tutkimuksen mukaan 17 % osakkaista ei osallistu yhtiökokouksiin eikä seuraa taloyhtiön päätöksentekoa mitenkään.

”Koska suomalaisten varallisuudesta valtaosa on kiinni asunnoissa, taloyhtiön päätöksillä on suuri vaikutus ihmisten varallisuuteen. Taloyhtiön asioiden hoitoon ja päätöksentekoon pitäisi suhtautua samalla tavalla kuin muunkin varallisuuden hoitoon”, Huotari huomauttaa.

Tutkimuksen mukaan vain puolet osakkaista (53 %) kokee ymmärtävänsä oman taloyhtiönsä tilinpäätösmateriaalia. Miehistä näin sanoo 60 %, naisista 45 %. Parhaiten tilinpäätösmateriaalia kokevat ymmärtävänsä yli 65-vuotiaat osakkaat.

”Tässä on taloyhtiöiden hallituksilla ja isännöintiyrityksillä työsarkaa. Yhtiökokouksissa tulisi pystyä muodostamaan yhteinen ymmärrys taloyhtiön nykytilanteesta sekä siitä, millä toimenpiteillä yhtiön tulevaisuus näyttäisi yhä valoisammalta”, Veli Huotari sanoo.

Tutkimuksen tiedot

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruuaika oli 2.-9.10.2019. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1 000. Tutkimukseen vastasivat ne suomalaiset, jotka olivat osakkaana taloyhtiössä. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan n. + 3,2 %-yksikköä.

Lisätietoa:

Veli Huotari
liiketoimintajohtaja
Retta Isännöinti
etunimi.sukunimi@retta.fi
puh. 040 5095087